15.01.2012 - 01:06
Sain tuossa eilen, perjantaina, tietää ainakin yhden syysn miksi olen ollut niin totaalisen voimaton ja sitä myötä myös saamaton. Minulla oli hb enää 85 ja sillä ei oikein enää jaksa, mutta sain välittömästi hoitoakin eli tiputeltiin pussilinen rautaa ja kaksi pussillista punasoluja. Onneksi!
Mulla on maanantaina taas edessä Helsingin reissu ja siihen oli hyvä saada vähän lisätehoja. Sikäli taas menee ajat ikävästi, että mun on pakko saapua Hkiin jo 9.48 saapuvalla junalla ja lekuriaika on vasta 13.10 eli jää vähän tuota luppoaikaa, mutta tässä kunnossa ei oikein jaksa mitään tehdäkään; syömässä varmaan olisi hyvä käydä jossain vaiheessa, mutta ruokapaikkakin täytyy olla suht lähellä, että sinne kuonnun. Jätän suosiolla Mederit tms välin kun joutuisin käyttämään taksia ja siten ostosten hintakin voisi vaikka tuplaantua.
05.01.2012 - 00:30
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2012 kaikille täällä blogissani vieraileville!
En ole saanut mitään tehtyä ja oikein hävettää, että lähetin yhtä korttia lukuunottamassa kaupasta ostettuja kortteja jouluksi kun ties miten monta edellistä vuotta olen lähettänyt omatekoiset kortit. En vaan saa tartuttua minkään tekemiseen ja tämä koskee sekä askarteluja että kotihommia. ensi viikolla alkaa taas posliininmaalauskurssi ja monta asiaa oli tarkoitus tehdä ennen sitä ja nyt aikaa on tasan viikko ja mihinkään en ole edes koskenut.
Voimattomuuteni takana lienee osittain jo kuukausia jatkunut alhainen hb, johon rautakuuri aloitettiin toissaviikolla kun selvisi pari tutkimustulosta, joista syyllistä ei löydetty, hb:ni oli 1.9. 102 ja marraskuun alussa 92 ja sen jälkeen ei ole mitattu, mutta ensi viikolal katsellaan mikä tilanne on nyt. Osasyyllisenä on varmaan myös tuo veljeni menetyksestä tullut "voimattomuus", joka tosin vaivaa enää vain ajoittain.
23.11.2011 - 00:41
En ole edelleenkään tehnyt käsilläni yhtään mitään, ehkä lukuunottamatta kaikenlaisen syötäväksi kelpaavan suuhun mättämistä. Osittain tilanne on ollut se, etten ole kyennyt, osittain taas se että olin tuossa välillä kuukauden verran sairaalassa, mutta suurinpana tekijänä on ollut yksinkertaisesti laiskuus. No, olen minä sentään saanut vähän posliinia maalatuksi, mutta niitäkään en ole kuvannut.
Nyt minut sitten pysäytti veljeni yllättävä poismeno vain vähän yli viiskymppisenä eli siis iässä mikä on miehille se vaarallisin ja nyt valmistaudun henkisesti hautajaisiin ja vähän se teettää fyysistäkin valmistautumista kaikkine vaatteiden "valitsemisineen", kampaaja-ajan etsimisineen ym. ym. Mietin kauheasti sitä olenko valmis julkaisemaan näin henkilökohtaisen asian, mutta ainakin nyt sen teen, mutta sitä ei tiedä missä vaiheessa mahdollisesti poistan.
26.06.2011 - 00:57

Tällasen aarremäärän löysin kirjaston poistokirjoista jo kesäkuun alussa ja kuvankin olen ottanut jo 15.6. yöllä ja vasta nyt sain laitettua nämä tänne, ylemmät kirjat on minun ja alemmat isännän. Tuo Paper pricking on aivat uskomaton aarre enkä ole koskaan ennen edes nähnyt sitä tai muutakaan vastaavaa, tiedän että moista tehdään, mutta kuitenkin minulle se on aivan uutta.

Nämä kynttiläkorut ja nyörit ostin 6.6. Helsingin reissullani Mederiltä ja nämä ovat vain kokeiluja kun kotoa ei löytynyt kuin nuo valkoiset lyhtykynttilät, eli noihin tulee siis nuo varsinaisset korut, jotka kiinnitetään pitkillä helmipäisillä neuloilla ja korujen lisäksi voi sitten käyttää kaikenlaisia nyörejä yms. joilla saa kynttilät sitten tilanteeseen sopiviksi. Mutta jos aikoo polttoo koristellun kynttilän niin koristeet täytyy ehdottomast poistaa ennen polttamista, josta päästäänkin siihen, että ne voidaan siirtää aina eteenpäin seuraavaan kyntilään.
05.06.2011 - 01:04

Nämä kukat laittelin ensimmäisenä tänä keväänä tuossa vajaa kuukausi sitten ja nyt kun katson tätä kuvaa niin huomaan, että ovat luonnossa paljon tuheammat eivätkä meinaa enää laatikkoon sopia, mutta olkoot nyt vielä vähän aikaa näin.

Nämä minitomaatin taimet siirsin tällä viikolla viimein tähän isompaan ruukkuun ja tuossa keskellä töröttää asiaan kuulumaton pelargonian ruukku, mutta sekin on siirtynyt muualle ja tilalle istutin itse siemenestä kasvattamani ruohosipulit, jotka tosin nekin näyttävät aika onnettomilta noin suuressa rukussa, mutta odotetaan muutama päivä ja sen jälkeen uskaltanen ottaa uuden kuvan jossa toivottavasti ovat jo paremmin viihtyvän näköiset.

Tällaisia pieniä alkuja on kiinanruusun juurelle kylvämistäni luomusitruunan siemenistä ilmestynyt, tuo missä on nuo kaksi vierekkäin on peräisin samasta siemenestä eli on ollut todellista poweria ja muutenkin mennyt hyvin kun 6 siemenestä on ilmestynyt toistaiseksi 5 alkua ja viimeisin ilmestynyt tällä viikolla joten vielähän se viimeinenkin ehtii taimettua. Siemenet todellakin peräisin vappusimaan hankkimistani luomusitruunoista.

Laitoin ikkunanpesun yhteydessä ikkunaan viimeinkin tämän jo toista vuotta sitten ompelemani verhokapan ja siihen laittelin lentelemään sekä äitini että yhden tuttavani virkkamia perhosia, pienemmät ovat äitini tekemiä ja olivat vuosia rasian kätköissä ja pääsivät taas esille, mutta uudella ripustustavalla (eka kerralla olivat siimaan ripustettuina leijailemassa, mutta nyt nuppineulalla verhoon kiinnitettynä).
|
Kirjoittaja
Olen yli nelikymppinen nainen ja blogissani on lähinnä kuvia tekemistäni askarteluista, maalaamistani posliineista ja jos jonkun käsityönkin satun saamaan valmiiksi niin laitanpa kuvan siitäkin. Päivittelen blogiani hyvinkin satunnaisesti, mutta niinhän nuo käsillä tehtävät luomuksetkin on satunnaisia, koska kädet ei aina anna tehdä mitään. Käsien lisäksi kolmoishermosärky rajoittaa tekemisiäni nykyään erittäin paljon.
|